STT: Espoossa toinen pidätys suojamaskikauppaan liittyen

Suomen Tietotoimisto kertoo, että Espoossa on tehty toinenkin pidätys liittyen Huoltovarmuuskeskuksen suojamaskikauppojen tutkintaan.

STT:n mukaan toinen mies pidätettiin Espoossa keskiviikkoiltana.

Keskiviikkona Yle uutisoi, että keskusrikospoliisi oli pidättänyt maskikaupoilla miljoonatilin tehneen Onni Sarmasteen Espoossa. Yle kertoi poliisin vieneen Sarmasteen käsiraudoissa keskiviikkona iltapäivällä.

KRP ei vahvistanut keskiviikkoisessa tiedotteessaan pidätetyn henkilöllisyyttä, mutta tiedotteen mukaan KRP oli jäädyttänyt varoja 2,7 miljoonan euron edestä sekä takavarikoinut rikoksesta epäillyltä kaksi arvoautoa.

KRP alkoi tutkia suojamaskikauppaa maanantaina, kun Huoltovarmuuskeskus oli tehnyt asiasta tutkintapyynnön viime viikolla. STT:n mukaan ensin pidätettyä epäillään törkeästä petoksesta ja toista törkästä rahanpesusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu