Tanssiperinne elää Liedossa

Liikunta Lietohallissa on järjestetty perjantaitansseja jo kymmenen vuoden ajan.

On perjantai-ilta ja Lietohallin pihan parkkipaikat ovat täynnä autoja. Hallin ovesta valuu sisään siististi pukeutunutta väkeä ja salista kantautuu vaimeaa musiikkia.

– Täällä on hyvää musiikkia ja kaikki tanssivat viimeiseen valssiin saakka. Olemme käyneet monissa paikoissa, mutta täällä on muihin paikkoihin verrattuna todella hyvä porukka, miehensä Sepon kanssa perjantaitansseihin tullut Birgitta Venäläinen sanoo.

Birgitta ja Seppo ovat tanssineet yhdessä pitkään. Liedon perjantaitanssit ovat kuitenkin avoimet kaikenlaisille tanssijoille.

– Tämä ei ole senioritapahtuma, vaan on tarkoitettu kaiken ikäisille. Tämä on yhdessäoloa ja liikuntaa. Monelle tämä on kohtaamispaikka, kun nykyään ei enää kyläillä samalla tavalla kuin ennen, tanssien käytännön järjestelyistä vastaava Teuvo Leino sanoo.

Tanssit on alusta saakka järjestetty vapaaehtoisvoimin. Idea tanssien järjestämisestä virisi, kun vastavalmistuneen hallin sali oli perjantai-iltaisin tyhjänä.

– Ehdotin kaupungille, että emmekö voisi alkaa Teuvon kanssa järjestää salissa tansseja, Marjatta Leino sanoo.

Kunta antoi salin käyttöön ilmaiseksi ja niin on edelleenkin. Tiivis vapaaehtoisten porukka hoitaa käytännön järjestelyjä ja jopa paikalla esiintyvät orkesterit tulevat paikalle hyvää hyvyyttään. Illan aikana parkettia kuluttaa parisataa tanssijaa.

– Tansseissa käy väkeä myös naapurikunnista ja esiintyjätkin tulevat mielellään Lietoon. Kaikki kehuvat tanssien ilmapiiriä, Liedon kaupungin liikuntasihteeri Mika Närvi kertoo.

Ilmapiiriin ovat tyytyväisiä myös naantalilaiset Heidi ja Veli-Pekka Vainionpää, jota kannustavat muitakin nuoremman sukupolven edustajia tutustumaan tanssiperinteeseen.

– Tanssi on hyvä parisuhdeharrastus, se on tasapuolinen molemmille, Veli-Pekka Vainionpää sanoo.

– Sitäpaitsi tanssi kuuluu minun mielestäni yleissivistykseen. Häissäkin voidaan tulla hakemaan tanssimaan, niin pitäisikö silloin vastata kysyttäessä, että en tule, en minä osaa, Heidi Vainionpää kommentoi.

Tansseja järjestetään joulutaukoa lukuunottamatta joka perjantai syksystä pitkälle kevääseen. Tansseja tahdittaa viikoittain vaihtuva orkesteri.

– Musiikkityylit vaihtelevat ja yleensä läpi käydään koko tanssimusiikin skaala, Teuvo Leino sanoo.

– Eikä täällä tarvitse mennä tyylipuhtaasti, Seppo Venäläinen huomauttaa.

– Tanssin ilo ennen kaikkea, Heidi Vainionpää lisää.

Vaikka sali täyttyykin joka perjantai tanssijoista, ovat ovet auki myös uusille tulijoille.

– Jos Turku mainostaa, että uusi pääkirjasto on kaikkien kaupunkilaisten olohuone, niin kyllä tämä on meidän olohuoneemme. Meillä ei ole kuntarajoja, vaan kaikki saavat tulla tänne vapaasti, Teuvo Leino sanoo.

Lietohalli

Urheilun monitoimihalli

Hallissa on kuntosali, liikuntasali lento-, koripallo-, sulkapallo-, salibandy- ja futsalkenttineen, heitto-ja työntönurkka, tanssisali, kiipeilyseinä ja juoksu- ja hyppypaikka

Avoinna arkisin kello 13-21.30, lauantaisin 9-17.30 ja sunnuntaisin 11-20.30

Kuntosali-, sulkapallo- ja kiipeilyvuoroja voi varata hallin valvomosta.

Lisätietoja osoitteesta lieto.fi > kulttuuri ja vapaa-aika > liikunta ja ulkoilu > sisäliikuntatilat > Lietohalli

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut