Epäiltiin huumeista – Mari sai aivoinfarktin 21-vuotiaana

Eeva-Johanna Eloranta kuuluu eduskunnan AVH-ryhmään. Mari Aaltonen ja Enni saivat hänet vieraakseen maanantaina. Teija Uitto

Teija Uitto

Oli vuosi 2002.

21-vuotias Mari Aaltonen oli kesätöissä Houtskärin kyläkaupassa. Elämä oli mallillaan. Hänellä oli poikaystävä ja kesä saaristossa oli ihana.

– Sitten yhtenä sunnuntaina päätä alkoi särkeä, oksetti ja huimasi. Menin kuitenkin maanantaina töihin.

– Seuraavana yönä menin vessaan, tasapaino meni ja huulet alkoivat kihelmöidä.

Poikaystävä tajusi, ettei kyse ollut vain päänsärystä tai migreenistä. Hän soitti kunnan terveydenhoitajalle, joka tilasi ambulanssin.

– Ambulanssissa minulta tivattiin, että olenko käyttänyt huumeita, Mari muistelee.

Puhe alkoi olla epäselvää. Marin tilanne paheni hetki hetkeltä.

lääkärit alkoivat selvittää, mistä oli kyse. Nuori nainen oli jo siinä tilassa, että oli neliraajahalvaantunut. Mari itse ei edes muista, mitä oikeastaan tapahtui. Vanhemmat kuvailivat hänelle tapahtumaketjun jälkikäteen. Heidät oli hälytetty sairaalaan, kun Marin kunto romahti.

Lopulta diagnoosi oli aivorungoninfarkti. Kun oikea diagnoosi löytyi, Tyksissä tehtiin kaikki nuoren naisen pelastamiseksi. Hän sai liuotushoitoa. Kun se alkoi tehota, myös kuntoutus aloitettiin välittömästi vuodeosastolla.

– Olin kaksi kuukautta Tyksissä, sen jälkeen minut ohjattiin Paimioon kuntoutettavaksi.

Kuntoutusta Mari sai kolme kuukautta ja pääsi sitten kotiin.

– Seuraavana keväänä olin vielä kuntoutuksessa Käpylässä. Siellä sain todella hyvää kuntoutusta.

Sen jälkeen hän kävi vielä puheterapeutilla ja neuropsykologilla.

– Jälkikäteen olen ajatellut, että sain hyvän kuntoutuksen, koska olin nuori. Olen kuullut potilasjärjestössä monen AVH-potilaan tarinan, eivätkä kaikki ole saaneet yhtä hyvää hoitoa.

Kuntoutuksen ansiosta Mari Aaltonen on nyt yhden lapsen äiti, joka pystyy elämään normaalia arkea.

– Minun olisi voinut käydä kuten sen yhden toimittajan, jolle jäi neliraajahalvaus.

Täysin Marikaan ei ole selvinnyt vakavasta aivoinfarktista. Hänellä on yhä toispuoleinen nieluhalvaus, mikä merkitsee, että syöminen on hankalaa. Liikkumisessa on rajoitteita: pienen tytön äiti ei pääse helposti lattialta ylös eikä voi juosta.

Hänellä on myös muisti-, keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöitä.

– Enni on ihana, hän muistuttelee asioista, vaikka eihän se lapsen tehtävä ole.

Mari Aaltonen on opiskellut nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja yrittänyt tehdä osa-aikatyötä. Nyt hän on sairaseläkkeellä.

– Tällainen sairaus on siitä hankala, että se ei näy päälle päin. Siksi ihmiset eivät ymmärrä, että olen sairas.

– En halua sairaan ihmisen identiteettiä, mutta joskus olisi hyvä saada vähän tukea.

Sitä hän on kaivannut esimerkiksi lapsen hoitoon. AVH-häiriöille on tyypillistä rankka väsymys. Kun Enni menee nukkumaan, äiti menee myös. Omaa aikaa yksinhuoltajaäidille ei jää.

– Onneksi vanhemmat ja siskot asuvat lähellä ja auttavat. Lapsen isä asuu myös Raisiossa ja on mukana lapsen hoidossa.

– Yhteiskunnalta en saa mitään erityistä apua. Tosin se taitaa olla kunnasta kiinni. Kun asuin Turussa, vammaispalvelut olivat paremmat kuin täällä Raisiossa.

AVH

Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuu Suomessa 25 000 henkilöä vuosittain.

80 prosenttia on aivoinfarkteja, 10 prosenttia aivokudoksen sisäisiä verenvuotoja, 10 prosenttia lukinkalvon alaisia vuotoja.

Joka neljäs sairastuneista on työikäinen.

Vain 25 prosenttia kuntoutuu lähes täysin.

Aivoverenkiertohäiriöt ovat kolmanneksi kallein kansansairautemme.

Jokainen uusi AVH-potilas maksaa yhteiskunnalle noin 85 000 euroa. Akuuttihoidon osuus tästä on vajaat 10 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää