Tässä ovat Turun seudun ykkösuimarannat

KESÄ Samppalinna kiinni - helpotus löytyy muualta.

Turun seudulla on hurja määrä hyvin hoidettuja uimarantoja. Henriikka Eloluoto

Teemu Nurmi

Samppalinnan maauimala on peruskorjauksen takia kiinni koko kesän, joten sesongin 110000-150000 uimalakäyntiä tehdään nyt johonkin toiseen uinti- ja loikoilupaikkaan Turun seudulla.

Jos kesästä tulee kuuma, voivat alueen uimarannat olla täyteen tupattuja. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n kehittämispäällikkö Jukka Läärä uskoo kuitenkin, että rannoilta löytyy tilaa.

– Samppalinnassa kävijätkin ovat jaksottaneet käyntinsä pitkin päivää aamuvarhaisesta iltamyöhään. On kuntoilijoita ja auringonpalvojia. Näin käynee myös uimarannoilla, vaikkakaan ei ehkä samassa määrin, Läärä sanoo.

Turun kaupunki on lyhentänyt Impivaaran uimahallin huoltotaukoa ja laajentanut Kupittaan maauimalan aukioloja, mikä varmasti myös helpottaa ruuhkia.

– Kupittaan uimala kasvattaa varmasti kävijämääränsä maksimiin. Uimarannoilta löytyy normaaliolosuhteissa tilaa. Kylpylät ja lähiseudun uimahallit ovat varmaan myös kovassa käytössä. Pientaloissa asuvat saattavat miettiä omia virkistysaltaita pihalleen perheen pienemmille, Läärä laskeskelee.

Turkulainen kysyi internetissä ja Facebookissa lukijoiltaan, mitkä Turun ja lähikuntien uimarannat ovat heidän suosikkejaan. Pikaisessa minigallupissa eniten kannatusta saivat Turun Ekvalla, Ispoinen ja Saaronniemi, Kaarinan Hovirinta ja Naantalin Nunnalahti.

Nimet eivät yllätä Jukka Läärää.

– Ne uimarannat ovat hyvin varustettuja ja rannat soveltuvat hyvin lapsiperheille. Rannoilta löytyy myös hyvin leikkitilaa, palveluita ja paikoitustilaa. Kaikki rannat ovat myös valvottuja.

LiikU:n Läärän mielestä parhaita uimiseen ja ylipäätään vedessä olemiseen sopivia uimarantoja Turun seudulla ovat Ispoinen, Saaronniemi ja Rymättylän uimaranta Naantalissa.

– Niissä ranta on hyvä ja vesi laadukasta. Rymättylän rannan vesi lämpiää nopeasti ja myös sinilevää on harvoin. Muita hyviä rantoja ovat muun muassa Maskun hiekkakuopat, Raision ylläpitämä Kesärannan uimaranta Naantalissa ja Taimon uimaranta Naantalissa.

Kun pohditaan muun muassa saavutettavuutta, pysäköintimahdollisuuksia, siisteyttä, palveluita ja sopivuutta monenlaisille käyttäjäryhmille, nostaa Läärä esiin Ispoisen, Saaronniemen ja Nunnalahden, joille sekä Ekvallalle hän antaa erityiskehuja valvonnasta ja palveluista.

– Varsinaisia risuja en millekään uimarannalle anna, mutta olisi toivottavaa, että valvontaa löytyisi useammalta uimarannalta ja varsinkin helteisillä ilmoilla rantoja siivottaisiin tehokkaasti roskista ja mahdollisista lasinsirpaleista.

Uimarantoja Turun seudulla

Turku: Ekvalla, Ispoinen, Saaronniemi, Brinkhall, Maaria, Kansanpuisto.

Kaarina: Littoinen, Hovirinta, Voivala, Raadelma, Harvaluoto.

Naantali: Kailo, Kalevanniemi, Merimasku Apaja, Merimasku Julliniemi, Nunnalahti, Rymättylä, Taimo, Kultaranta, Lappalaistenmäki.

Masku: Ison Kiven kuoppa, Kuurnanpää, Maanpää, Pikisaari, Riviera, Vähä-Joumo.

Kommentoi

Palvelut