Näinkö se toimii? - Bussi pysäkille, kuski pissalle

Vähikkäläntiellä ohikulkija havaitsi bussin, joka oli suistunut ulos tieltä keskiviikkona. Aamuposti

Turkulaisen toimitus

Turussa on bussilinjoja, joissa hätä ei lue lakia. Turun Auto- ja Kujetusalan Työntekijäliiton (AKT):n ammattiosaston mukaan Föli-liikenteessä on yhä reittejä, joissa kuljettajilla ei ole wc-tiloja. Käytännössä kuljettajan pitää pystyä olemaan käymättä vessassa 5,5 tuntia tai jopa koko työvuoronsa ajan, ellei halua käydä puskapissalla.

Lisäksi joillakin reiteillä wc-tilat sijaitsevat linjan puolivälissä.Näillä linjoilla kuljettajan pitääsiis pysäyttää bussi parkkiin ja käydä toimittamassa asiansa, vaikka linja-autossa olisi matkustajia.

AKT:n paikallisosasto on tehnyt nyt asiasta tarkastuspyynnön Lounais-Suomen Aluehallintovirastolle (AVI). AKT on esittänyt tarkastusta seuraaville linjoille:Linjat 6 ja 7 Linjareiteillä on taukojalinja-autoasemallaja Kauppatorilla. Kuljettajilla ei kuitenkaan ole näissä paikoissawc- eikä taukotilaa käytössä työvuorojensa aikana eikä mahdollisuutta eväiden säilyttämiseen, lämmittämiseen tai syömiseen.

Linjat 8 ja 300 Wc-tila sijaitsee keskellä linjaa, aikaa wc-käyntiin ei ole varattu. Koska matkustajat joutuisivat odottamaan linja-autossa kuljettajan vessareissun ajan, eivät kuljettajat käytännössä käytäwc:tä.

Linjat 32 ja 42 Työvuorojen taukoja on järjestetty myös Pansioon ja Pernoon, vaikka wc- ja taukotilat ovatlinjojen toisella pääteasemalla Varissuolla.

Linja 400 Wc-tila sijaitsee keskellä linjaa Liedon asemalla, jos vuoro jatkaa Auraan asti. Wc-tilaa ei ole lainkaan käytössä, kun vuoro liikennöi vain Ilmarisiin asti.

AKT:n mukaanFöli-liikennealueen ulkopuolella on linjareittejä, joissa kuljettajilla ei ole aina wc-tilaa lainkaan käytössä:Linja 700 Paimio Paimion matkahuollon sulkeuduttua kuljettajilla ei ole vessaa käytössätyövuorojensa aikana.Linja 210 Masku ja 118 Mynämäki Kuljettajilla ei ole wc-tiloja käytössään työvuorojensa aikana.

AVIn velvollisuutena on tarkastuksen aikana pyytää myös liikenteen järjestäjiltä lausuntoa tilanteesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää