Lidl uudistaa myymälöidensä ilmeen – katso kuvat

Tältä näyttää uudenlainen Lidl. Värimaailma on jatkossa harmaa. Lidl

Riikka Jokinen

Lidl uudistaa myymälöidensä ilmeen, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Keväästä lähtien kaikistauusista Lidl-myymälöistä tehdään avaria ja valoisia, ja värimaailma muuttuu tutusta kelta-sinisestä harmaaksi. Lisäksi myymälöiden tuotesijoittelua, sisustusta ja tilaratkaisuja muutetaan.

– Myymäläuudistuksen tarkoituksena onnopeuttaa kaupassakäyntiä ja parantaa asiakkaiden viihtyvyyttä.Leveiden käytävien ansiostauusissa myymälöissä mahtuu paremmin kulkemaan, kehaiseeLidl Suomen toimitusjohtajaLauri Sipponen.

Uutta ovat myös tuotehyllyjen yläpuolelle sijoitetut tuoteryhmäteemaiset tekstit, kuvat ja logot. Lisäksi uusiin myymälöihin tehdään asiakasvessat.

Ensimmäinen kokonaan uudenlainen Lidl avataan torstaina Muuramessa.

Uusi Lidl-ilme perustuu yhtenäiseen kansainväliseen konseptiin.

– Myös olemassa oleva myymäläverkostomme remontoidaan ja modernisoidaan vähintään sisätilojen osalta seuraavien vuosien aikana vastaamaan uutta myymäläilmettä, Sipponen kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää