Olkaa hyvä: tyyriinpuoleinen pääsiäisviini – Pullon hinnalla saisi auton

Alkon valikoimissa oleva vuoden 2011 DRC La Tâche -punaviini maksaa 1 700 euroa pullolta. Neljän pullon kassilliselle hintaa kertyy jo 6 800 euroa. Oy Alko Ab

Jari Pietiläinen

Sopivaa viiniä pääsiäispöytään valikoivan on syytä muistaa, että punaviinien hintahaarukka etenkin ylöspäin on käytännössä loputon. Suomen kalleimmatAlkosta saatavat punaviinit eivät ole iällä pilattu, mutta hintaa laatupullolle kertyy pienen auton verran.

Yksi Suomen kalleimmistaAlkon tilausvalikoimassa olevistapunaviineistäon vuoden 2011 DRC La Tâche.

Ranskan Bourgognen alueella kypsynyt viini on pullotettu 0,75 litran pulloon – ja hintaa pullolliselle kertyy hulppeasti tasan 1 700 euroa.

Alko luonnehtii viiniä marjaisaksi ja raikkaaksi. DRC La Tâche on luonteeltaan "keskitäyteläinen, keskitanniininen, tumman marjainen, kevyen karhunvatukkainen, hennon yrttinen, kevyen tamminen, moniulotteinen ja pitkä".

Prosentteja viinissä on 13 ja litrahintaa nestemäiselle herkulle tulee 2 266 euroa.

Mistä tahansa pitkäripaisesta ei tätä laatuviiniä saa, sillä Alkon tietojen mukaan sitä koko maassa vain kolme pulloa – ja ne kaikki sijaitsevat Helsingin keskustassa Arkadian Alkossa.

Pullollisen hinnalla eli 1 700 eurolla saisi kelvollisen, käytetyn auton.

Yhden pullon hinnalla voisi hankkia esimerkiksi vuosimallin 2000 Volkswagen Golfin, jolla on ajettu 360 000 kilometriä tai saman vuoden C-sarjan Mersun, jonka mittarissa olisi 583 000 kilometriä. Vuotta nuorempi Volvo S80 maksaa saman verran, jos sillä on ajeltu 590 000 kilometriä.

KORJAUS: Korjattu otsikkoa ja jutun alkua 21.3. kello 18.45.DRC La Tâche ei ole Alkon kallein punaviini, vaan se on vuoden 2011DRC Romanée-Conti. Pullolla on hintaa peräti 10 000 euroa.

Kommentoi

Palvelut