Pamahtiko lähikioskiisi lottovoitto? – Jatkossa siellä on ruuhkaa

Jari Pietiläinen

Tavallisessa pikkukioskissa tehty seitsemän oikein -lottorivi on onnenpotku paitsi veikkaajalleen myös kioskille itselleen.

Kun tieto kioskin onnenrivistä kiirii kansan keskuuteen, silloin yleensä alkaa kioskilla säpinä.

– Kyllä suuri voitto näkyy aina myyntipaikassa selvänä myyntipiikkinä. Erityisesti pienissä myyntipaikoissa voitolla on suuri vaikutus asiakasmääriin, myöntää Veikkauksen tiedottaja Pipsa Öhman

Syykin tähän on selvä: suomalaiset pelaavat mielellään "onnenpaikoissa" – jopa siinä määrin, että asiakkaita tulee usein pidemmänkin matkan päästä

Kovin myyntipiikki laimenee isonkin voittopotin jälkeen pikkuhiljaa, mutta myyntiluvut jäävät silti usein voittoa edeltänyttä aikaa korkeammiksi.

– Osa heti voiton jälkeen myyntipaikassa käyneistä asiakkaista jää myös yleensä myyntipaikan kanta-asiakkaiksi. Näin syntyy uusia kanta-asiakassuhteita, ja se on pitkällä aikavälillä myyntipaikalle jopa merkittävämpi hyöty kuin heti voiton jälkeen tullut myyntipiikki, Öhman arvioi.

Nyrkkisääntönä voidaan sanoa: mitä suurempi voitto kioskille osuu, sen rajummin kioskin pelimyynti kasvaa voiton jälkeen. Toisaalta asiaan vaikuttaa myös se, mistä pelistä on kyse.

–Urheilupelaajia puhuttelevat esimerkiksi Vakion isot voitot ja Kenon pelaajia kiinnostaa, jos myyntipaikkaan on osunut iso Keno-voitto. Lotto on Veikkauksen suosituin peli, joten isot lottovoitot tuovat lähes varmasti lisää asiakkaita, Öhman tiivistää.

Yksi voittopotin jälkeen suosiotaan kasvattaneista pelipaikoista onHelsingin Malmilla sijaitseva TS Pelipiste, jossa asiakkaat mielellään pelaavat siellä pelattujen voittojen vuoksi.

TS Pelipisteessä pelattiin muun muassatoinen viidenmiljoonan euron lottovoitoista kierroksella 39/2011. Myös Monivedon noin 127 000 euron päävoitto kierroksella 28/2010 pelattiin tässä paikassa.

Toinen esimerkki on Akaan Toijalassa sijaitseva Hallamäentien R-kioski, jonne meni 57,3 miljoonan euron kymmenellehengen porukalle jakautunut Eurojackpot-voitto kierroksella 14/2014.

Kovimman huuman jälkeenkin Eurojackpotin myynti on jäänyt kioskilla yli kaksi kertaa suuremmalle tasolle kuin ennen voittoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut