Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen säässä jyrkähkö muutos etelää myöten: Helle-ennuste meni uusiksi – "En jaksa uskoa, että kesästä tulisi historian helteisin", arvioi meteorologi

Suomalaiset saivat kesä–heinäkuussa nauttia harvinaisen pitkästä hellejaksosta. Nyt säätilassa on kuitenkin tapahtumassa jyrkähkö muutos, sillä ensi viikolla Suomeen virtaa viileää ilmaa pohjoisesta. Lapissa voi sataa jopa räntää ja yöllä lämpötila käy pakkasella, ennustaa Forecan meteorologi Markus Mäntykangas Forecan blogissa.

Myös Etelä-Suomessa sää viilenee.

Mäntykankaan mukaan sääennusteissa näkyy nyt ajankohtaan nähden viileää säätä. Termistä syksyä kolkutellaan todennäköisesti jo pian osassa maata.

Elokuu on ollut tähän mennessä sateinen, ja jatkuu ennusteiden mukaan se jatkuu keskimääräistä viileämpänä.

– Pääsanoma on se, että unohda kesä ja käännä katseet jo syksyyn. Termisen syksyn alkaminen näyttää mahdolliselta osassa maata jo ensi viikolla, toteaa Mäntykannas.

Syynä viileyteen on se, että Suomi kuuluu nyt ilmamassoja jakavan suihkuvirtauksen koleammalle ja epävakaisemmalle puolelle.

Meteorologin mukaan näyttää siltä, että helteinen alue liikkuu yhä kauemmas Suomesta kohti Siperiaa.

– Lauantaista eteenpäin Lappiin alkaa virrata Jäämereltä sen verran kylmää ilmaa, että termisen syksyn määritelmä voi täyttyä. Viikon vaihtuessa siellä on selkeillä alueilla yöpakkasia ja päivän ylimmät lämpötilat jäävät alle 10 asteen, Mäntykannas ennustaa.

Etelässäkin ainakin ensi viikon alussa virtaus käy koillisesta.

– Tämä on kolein mahdollinen tilanne tähän aikaan vuodesta. Se tuo mukanaan runsaasti pilviä. Lämpötilat ovat (etelässä) pääosin alle 15 asteessa ensi viikon alussa.

Elokuussa hellepäiviä on tähän mennessä ollut vain yksi. Yhteensä niitä on tänä kesän ollut 55.

Hellepäivien ennätys vuodesta 1961 alkavissa digitoiduissa tilastoissa on vuodelta 2002, jolloin koko kesän aikana oli 65 hellepäivää.

– En enää jaksa uskoa, että tästä kesästä tulisi mittaushistorian helteisin, eli voi olla, että elokuun helteet jäivät vain yhteen päivään, jos kuukausiennusteen sanoma toteutuu, Mäntykannas toteaa.