Venäläisen kaasun toimitukset Suomeen ovat katkeamassa toukokuun puolivälin jälkeen.
– Meidän saamamme tiedon mukaan kaasun tulo loppuu 17.- 20. toukokuuta välisenä aikana, energiayhtiö Nivoksen toimitusjohtaja Marko Ahl kertoo.
Tarkkaa päivää Ahlilla ei vielä ole.
– Kaasun tulon katkeaminen ei ole vielä aivan varmaa. Mutta tarkastelupäiväksi on asetettu 20. toukokuuta, Ahl kertoo.
Kaasun tulon loppuminen liittyy Venäjän asettamiin uusiin maksuehtoihin, jotka ovat tehdyn sopimuksen vastaisia. Suomen pitäisi muiden "vihamieliseksi" luokiteltujen maiden tavoin suostua erityisjärjestelyihin. Maiden pitäisi käytännössä suostua maksamaan kaasusta ruplilla, vaikka sopimukset on tehty länsivaluuttoihin pohjautuen.
Mäntsälässä kaasun toimituksen loppuminen merkitsee entisestään kapenevaa kaukolämmön lähteiden määrää.
Mäntsälä on tuottanut pääosan kaukolämmöstään venäläisen hakukoneyhtiö Yandexin hukkalämmöllä.
Yandexin datakeskukselta katkaistiin sähköt huhtikuun lopulla.
– Yandexilla ei ole tällä hetkellä sähkön myyjää, Marko Ahl kertoo.
Yandex osti sähkön Nivokselta viime vuodenvaihteeseen saakka. Tämän vuoden puolella Nivos on toiminut sähkön siirtäjänä, mutta nyt ei ole sitäkään.
Yandex pyörittää toimintaansa tällä hetkellä dieselgeneraattorilla. Yandexista ei vastattu yhteydenottopyyntöihin maanantain aikana.
Nivos on Yandexin suhteen tällä hetkellä vastaanottavana osapuolena, sillä Yandex toimittaa edelleen jonkin verran hukkalämpöä kaukolämpöverkkoon.
– Yandexilta tulee jonkin verran hukkalämpöä, 15-20 prosenttia aiemmasta määrästä, Ahl kertoo.
Yandexista ei enää kauaa puhuta. Yhtiö on vaihtanut nimensä ja uusi nimi on Global DC.
Kaukolämpöä on nyt tuotettu Mäntsälässä maakaasulla ja kevyellä polttoöljyllä.
– Kaukolämpöön tarvittavaa maakaasua tulee Nivokselle vielä Venäjältä, Ahl kertoo.
Vaihtoehtona on Liettuasta ja Virosta tuleva maakaasu Baltic Connector-putkea pitkin.
Yksi vaihtoehto Venäjän kaasulle on LNG. Nesteytettyä maakaasua eli LNG-kaasun vastaanottamista varten ei vielä nyt ole kaasuverkkoon yhteydessä olevaa Suomessa.
– Haminaan on valmistumassa LNG-terminaali tämän vuoden aikana. Ja se on yhteydessä kaasuverkkoon Ahl kertoo.