Suomalaisia kiinnostavat kirjaimellisesti asiat maan ja taivaan välillä, mikä kuuluu myös 020202 Palveluun tulevissa puheluissa.
Iltojen pimentyessä ja kuun loimutessa kirkkaasti taivaalla saattavat asiakkaat esimerkiksi miettiä, kuka oli ensimmäinen kuussa käynyt ihminen.
Palvelu paljastaa tiedotteessaan erikoisimpia asiakkaiden kysymyksiä.
Asiakaspalvelija Maija kertoo, että kesällä asiakkaat pohtivat vesistöillä kulkiessaan, pitääkö kalojen juoda vettä tai miksi veneiden nopeutta ilmaistaan solmujen avulla.
– Kautta aikojen yksi suosituimmista kysymyksistä on tietenkin lättytaikinan resepti. Meillä taitaa asiakaspalvelijat osata sen jo ulkoa!, hän kertoo tiedotteessa.
Tietovisaa pelaaville asiakkaille on kerrottu muun muassa Suomen suurimman sikalan sijainti ja varmistettu, onko tassi suomen yleiskielen sana vai murresana.
– Tietovisakysymyksiin on aika helppo löytää vastaus, mutta joskus joku asiakas mietti, miten hän voisi perustaa oman uskonnon tai mikä on elämän tarkoitus. Näihin on vähän kinkkisempää vastata. Meiltä on myös kyselty Jeesuksen puhelinnumeroa tai puhelinnumeroa edesmenneelle ystävälle.
Palvelu kertoo, että välillä Nollakakkosen asiakaspalvelijat toimivat parisuhdeneuvojan roolissa, sillä apua on kaivattu sekä puolison lepyttämiseen että rohkeuden saamiseen kosintatilanteessa.
– On tosi kiva, että asiakkaat luottavat meihin ja kysyvät kaikenlaista. Mieleeni tulee ainoastaan yksi kysymys, johon en ole osannut vastata. Asiakas halusi tietää, miten Aku Ankka on päässyt työnjohtajaksi. Siihen on mahdoton löytää vastausta, Maija kertoo tiedotteessa.