Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaisten kuormittuneisuus näkyy yhteydenottojen määrässä – Kriisipuhelin avaa myös ukrainankielisen linjan

Suomalaisten kuormittuneisuus näkyy puheluiden määrän kasvuna Kriisipuhelimessa, MIELI Suomen Mielenterveys ry:n tiedotteessa kerrotaan.

Puhelimen resursseja onkin lisätty ja vastattujen puhelujen määrä nousu suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin.

Yhdistys kertoo, että heinäkuussa puheluita tuli jälleen ennätysmäärä, yhteensä lähes 35 000.

– Kolmoiskriisi vaikuttaa edelleen, mutta myös se, että mielenterveyshaasteista on puhuttu paljon ja kerrottu, mistä apua saa. Onneksi olemme pystyneet lahjoitusvaroilla lisäämään kriisityöntekijöiden määrää kesän ajaksi ja siksi vastaamaan selvästi useampaan puheluun, Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter sanoo tiedotteessa.

Myös miehet näyttävät löytäneen Kriisipuhelimen paremmin kuin aikaisemmin. Kesä-heinäkuussa miesten soittoja on tullut reilut 1000 enemmän kuin pari vuotta sitten kesällä. Suuri osa soittajista on jo pitkään ollut nuoria naisia, mutta nyt nuorten miesten osuus kasvoi.

Tähän asti Kriisipuhelin on toiminut neljällä eri kielellä: suomeksi, ruotsiksi, arabiaksi ja englanniksi. Kriisipuhelin avaa myös ukrainan- ja venäjänkieliset linjat perjantaina 2. syyskuuta. Molemmat linjat tulevat olemaan auki neljä tuntia arkipäivisin, tiedotteessa kerrotaan.

Ukrainankielinen linja päivystää syyskuusta lähtien numerossa 09 2525 0114, venäjänkielinen linja numerossa 09 2525 0115. Suomenkielinen linja on auki joka päivä vuorokauden ympäri numerossa 09 2525 0111.