Kuluttaja-asiamies on arvioinut energiayhtiö Fortumin Äiti Maa -televisiomainosta. Mainos luo mielikuvaa yrityksen ympäristöystävällisyydestä.
Kuluttaja-asiamiehen mukaan mainoksen luoma kokonaisvaikutelma oli harhaanjohtava, sillä se antoi liian myönteisen ja yksipuolisen kuvan yrityksen ympäristövaikutuksista, Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedotteessa kerrotaan.
Fortumin Äiti Maa -televisiomainoksessa käytetään muun muassa ilmauksia ”kohti puhtaampaa maailmaa” ja ”puhdas energia ja kierrätys”. Katsojalle luodaan kokonaisvaikutelmaa, jonka mukaan Fortumin toiminnalla on voimakkaasti myönteinen ympäristövaikutus. Mainoksella pyritään vaikuttamaan Fortumin imagoon ja brändiin sekä välillisesti myös Fortumin tuotteiden myyntiin, tiedotteessa kerrotaan.
Kuluttaja-asiamiehen arvion mukaan mainosvideon pääviesti ”kohti puhtaampaa maailmaa” ja mielikuva Fortumin ympäristöystävällisyydestä jää liian yleiseksi ja epämääräiseksi.
Mainoksessa ei kerrota Fortumin omista toimintatavoista tarkemmin, niiden muutoksista tai eri tavoista vähentää ympäristön kuormittumista.
– Mainoksen väittämä on epämääräinen paremman tulevaisuuden lupaus, joka jättää positiivisen mielikuvan, mutta ei anna kuluttajalle todellista tietoa ympäristöystävällisten valintojen tueksi, toteaa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa.
Fortum sitoutui kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta siihen, ettei se toteuta ympäristömarkkinointia tavalla, jossa luodaan yleistävillä väitteillä ja kuvituksella mielikuva yrityksen ympäristöystävällisyydestä ilman, että samassa yhteydessä käy selkeästi ilmi, mihin konkreettisiin seikkoihin annettu kokonaisvaikutelma ympäristöystävällisyydestä perustuu.
Fortumin mukaan Äiti Maa -televisiomainoksen sisältämä markkinointikampanja on päättynyt.