Vesterinen Yhtyeineen K-18

Faaraoiden aika saapuu - Vesterinen Yhtyeineen julkaisee keväällä uuden albumin ja lähtee sen myötä konserttikiertueelle

Hurjaa keikkasuosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee kuudennen albuminsa 1. maaliskuuta 2019. Yhtye lähtee Faaraoiden aika -nimeä kantavan levyn myötä parikymmentä keikkaa kattavalle konserttikiertueelle. Bändi on työstänyt uutta albumia pop-tuottaja Jonas Olssonin kanssa tavoitteenaan yhdistää iso vanhojen aikojen rockbändi moderniin poppiin. Levyn kappaleiden tekoon on osallistunut ennätysmäärä bändin jäsenistä, mikä on rikastanut yhtyeen sointia entisestään. Bändi on kasvanut viime kevään konserttisalikiertueen ja uuden levyn myötä kymmenhenkiseksi. Sama iso kokoonpano tullaan näkemään myös kevään levynjulkaisukonserteissa. Faaraoiden aika -kiertue kattaa sekä konserttisaleja että perinteisiä rockklubeja. Yhtyeen mielestä keikoilla ei juuri eroja ole, bändi osaa taikoa yhteisöllisen ja riehakkaan klubitunnelman konserttisaliin ja samalla herkistää kappaleillaan myös rockklubien yleisön.

Tapahtuman tiedot

Aika: 20:00

Köydenpunojankatu 14

LOGOMO, TEATRO-sali

20100 Turku

Luetuimmat

Uusimmat