Onko Puljujärvi menetetty tapaus? – Leijona-luotsi Jalonen teki kolme pysäyttävää vertailua

Sport Content

Jesse Puljujärvi tekee paluun Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen, kun hänet valittiin ensi viikolla Helsingissä pelattavaan Karjala-turnaukseen.

Kärpissä Puljujärvi on aloittanut kautensa vahvasti ja mies ansaitsi paikkansa A-maajoukkueensa.

Suomen joukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen katsoo Puljujärven pelaavan Euroopan tasoon nähden todella korkealla tasolla.

– Hän on hyvin aloittanut kautensa Kärpissä ja on ollut hienoa seurata sitä. On kiva kattoa, miten Pulju pärjää näissä meidän karkeloissa vähän kovempia vastustajia vastaan. Hän pelasi jo tosi hyvin Skellefteåa vastaan, joka on kuitenkin Euroopan parhaita joukkueita. Mun mielestäni hyvältä näyttää hänen kehityksensä tällä hetkellä, Jalonen toteaa.

Puljujärvi jäi kolmen kauden aikana Edmonton Oilersin NHL-joukkueessa vähälle peliajalle. Jalosen mukaan päätös paluusta Eurooppaan oli Puljujärveltä oikea ratkaisu.

– Mun mielestäni se kertoo, että hän on rohkea kaveri. Moni voi just pelätä, että voi tulla arvosteluja siitä, että ei ottanut paikkaa NHL:ssä.

Puljujärvi saa Kärpissä paljon peliaikaa ja pystyy kehittymään.

– Hyvä, että ymmärsi sen itsekin asioiden hoitajiensa kanssa. Nyt saa pelata täällä semmoista lätkää, missä hän on parhaimmillaan. Ensin pitää pistää itseluottamus kuntoon ja sitä hän tällä hetkellä tekeekin ja auttaa joukkuettaan voittamaan, Jalonen arvioi.

Jalonen muistuttaa, että Puljujärvi on todella nuori pelaaja. Hänen osaltaan NHL-ura ei ole missään tapauksessa ole pyyhitty pois suunnitelmista.

Jalonen vertasi Puljujärveä kolmeen nimekkääseen NHL:ssä uran tehneeseen suomalaiseen.

– Kun miettii hänen ikäänsä, niin hän on 21-vuotias. Kun miettii, milloin meidän parhaat pelaajat lähti NHL:ään. Teemu Selänne taisi olla 22-vuotias. Filppula ja Koivun Mikko taisivat mennä 21-vuotiaina ja pelasivat vuoden AHL:ssä. Ei tässä Jesselläkään mikään kiire ole.

Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta. Puljujärvi voi olla ensi kaudella valmis NHL-läpimurtoonsa.

– Uskon, että tää on paras paikka hänelle henkisesti saada itsensä sille tasolle, että pystyy taas kamppailemaan ensi kaudella viimeistään NHL-paikasta, Jalonen toteaa.

Teksti: Otto Palojärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää