NHL:n suomalaistulokas avannut uransa historiallisen tehokkaasti - Vain kaksi pelaajaa koskaan yltänyt kovempaan suoritukseen

Sport Content

NHL–seura Winnipeg Jetsin suomalaistulokas Ville Heinola palasi viime yönä kokoonpanoon, kun Jets kärsi 1–3–tappion New York Islandersille. Heinola onnistui saalistamaan jälleen yhden syöttöpisteen. Sen myötä Heinolan koko kauden pistesaldo on nyt 1+3=4. 18–vuotias puolustaja on pelannut tänä syksynä kuusi NHL–ottelua.

Heinolan NHL–uran alku onkin ollut historiallisen kova, sillä vain kaksi 18–vuotiasta puolustajaa on pystynyt tekemään yli neljä tehopistettä kuudessa ensimmäisessä NHL–ottelussaan. Phil Housley teki kaudella 1982–83 yhdeksän tehopistettä kuudessa ottelussa, ja Oleg Tverdovsky saalisti kaudella 1995–96 viisi tehopistettä.

Neljään tehopisteeseen on yltänyt historian saatossa Heinolan lisäksi kaksi muuta pelaajaa. Lähde: TSN.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää