Viisivuotias Coco Sport hakee voimaa yhteistyöstä

URHEILU Voimisteluseura Coco Sport kaipaa Turkuun parempia olosuhteita.

Coco Sportin puheenjohtaja Mia Ranne ja 1,5-vuotias pikkuneiti Lia Lehtinen seurasivat Minettien vetämää voimisteluleiriä. Tomi Kangasniemi

Tomi Kangasniemi

Viiden vuoden ikään ehättänyt turkulainen voimisteluseura Coco Sport tähtää korkealle. Tavoitteellisuus näkyy muun muassa siinä, että viime vuoden aikana turkulaiset ovat tehneet seurayhteistyötä menestyksekkään Minetit-joukkueen kanssa.

Yhteistyön keskiössä on ollut koreografi Antton Laine Jo kevään 2017 aikana pidettiin yhteisiä harjoituksia, leirejä ja presentaatioita yhteistyöseuran päävalmentajan Titta Heikkilän kanssa.

– Olemme hyvin verkostoituneita, ja esimerkiksi entinen olympiaurheilija Katja Volkova valmentaa meillä joka viikko. On tosi tärkeää, että voimme tarjota voimistelijoille monipuolista valmennusta, seuran puheenjohtaja Mia Ranne kertoo.

Vahva yhteistyö näkyy erityisesti Tampereen suuntaan. Coco Sportin voimistelijat ovat käyneet viikoittain harjoittelemassa Tampereella. Voimistelijat saavuttivatkin syksyn arvokisoissa EM-pronssia ja Challenge Cupin kultaa. Näitä tyttöjä valmensivat Titta Heikkilä, Minna Karhu, Minttu Ranne-Lehtinen ja Kiia Kuusela

Yhteistyö on jatkunut saman Minetit Junior -joukkueen kanssa, vaikka Tampereella seuraksi vaihtui Tampereen Sisu. Toukokuussa joukkue osallistui EM-kilpailuihin ja kesäkuussa MM-kilpailuihin. Molemmissa sijoituttiin toiseksi.

Tavoitteellisuus näkyy Coco Sportin toiminnassa, ja hiljattain Coco Sport järjesti seurarajat ylittävän Minetit Junior -harjoitusleirin, johon kuka tahansa pääsi osallistumaan ja harjoittelemaan kuin huippuvoimistelijat.

– Seura huolehtii ja tukee, urheilija edellä mennään. Visiona on, että jokaista yksilöä viedään niin pitkälle kuin hän haluaa, Ranne muistuttaa.

Olosuhteisiin Turussa kaivattaisiin parannusta. Nyt Coco Sportin seurarajat ylittävällä leirillä 60 lapsivoimistelijaa treenaa Lintulassa Eerikinkadulla.

– Tiloja ja kanveesia kaivattaisiin. Uuteen palloiluhalliin olisimme saaneet joitain vuoroja, mutta päiväsaikaan sijoittuvat ajat ovat olleet hankalia, Ranne kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu