Korvaako Räikkönen Jari-Matti Latvalan Toyotalla? – "Jos hän haluaa ajaa tuota autoa, annan sen hänelle"

Sport Content

F1-kuski Kimi Räikkönen on väläytellyt mahdollisuutta palata rallin MM-sarjaan F1-uransa jälkeen. Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen avaisi mielellään Räikköselle oven Toyotalle.

Mäkinen kommentoi Räikköseen liitettyjä huhuja Autosportille.

– Hän ei ole nyt testannut mitään, mutta miksipä ei? Jos hän haluaa ajaa tuota autoa, niin annan sen hänelle. Ei siitä ole epäilystäkään, Mäkinen sanoi.

Toyotan kuviot voivat mennä ensi kaudella uusiksi, sillä etenkin Jari-Matti Latvala on epäonnistunut tällä kaudella pahasti ja hänen tallipaikkansa voi hyvinkin olla vaarassa. Virolainen Ott Tänak on ollut Toyotan selkeä ykköskuski tällä kaudella. Räikkösellä ei ainakaan toistaiseksi ole Ferrarin kanssa kuljettajasopimusta ensi kaudesta.

– Tiedän, miten Kimi ajaa. Hän on hyvä kuski, eikä ole mikään hullu, Mäkinen linjasi.

Räikkösen kartturina vuosina 2010 ja 2011 toiminut Kaj Lindström muistuttaa kuitenkin, ettei Kimillä ole Toyotan kanssa sopimusta ensi kaudesta. Sen vuoksi hän on varovainen sanoissaan.

– Jos sanomme jotain, niin yhtäkkiä sanotaankin jo, että Kimi on meillä ja ajaa koko ensi kauden. Tällaiset jutut voi lähteä hieman laukalle,Toyotan urheilutoimenjohtaja Lindström muistuttaa.

Ferrarin on huhuttu olevan kiinnostunut palkkaamaan ensi kaudeksi Räikkösen tilalle Charles Leclercin

Teksti: Ville Hirvonen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle
  2. Tanssitunteja, jumppaa, teatteria – Turussa tapahtuu virtuaalisesti vaikka mitä, ja kaupungin tapahtumakalenteri kerää vinkkejä yhteen
  3. Lähikuvassa: Hissu Kytö on auttanut maahanmuuttajia Turussa pian 50 vuotta: "Skinheadeilta tuli tappouhkauksia ja sain luodin postiluukusta"
  4. Lähikuvassa: Kun kiekko lensi kaukalosta raitiovaunun katolle – legenda Timo Nummelin muistelee, millaisissa olosuhteissa pelattiin hänen lapsuudessa ja nuoruudessa
  5. Elossa 24 h -sarjassa esiintyvä turkulaislääkäri Kosti Koivisto-Kokko pelastaa vapaaehtoistyössään ihmisiä, jotka palaavat heti takaisin sotaan – "Huono muisti" suojelee työssä uupumiselta
  6. Jaanan poika ei koskaan palannut laivareissulta – Nikun katoaminen on yhä täysi mysteeri
  7. "Oli tosi kova paikka, kun tajusin, että lapsia ei tule muita kuin Pasi" – Kotimäen tilaa pyörittävälle Taikku Nurmelle tärkeintä elämässä on perhe, mutta jokaista päivää tahdittavat hevoset
  8. Burn out pysäytti nuoren Michaelan: "Kotona vain tärisin ja itkin"
  9. Moniko pesee kädet kunnolla? Turkulainen kävi yleisessä vessassa katsomassa ja tulos yllätti lääkärin
  10. Arno Kasvi: Ruissalo ei kestä tällaista rumbaa, tarvitaan toinen silta ja kauriskannan harventamista
  11. Turussa karanteenia viettävän Karita Mattilan heippalappu "meluhäiriöstä" riemastutti Twitterissä – "Äiti laittoi äsken viestiä, että joku hänen entinen työkaverinsa haluu tulla mun luo kylään välillä 14–18", nauraa twiittaaja nyt
  12. Tässä on Turun ruuhkaisin kohta – Naantalin pikatien pätkä Köydenpunojankadun ja Vakka-Suomentien välillä pitää yhä ykköstilaa, katso muut ruuhkakertymäkadut
  13. Korona peruutti ay-väen ja vasemmistopuolueiden yhteisen vappujuhlan Turussa – luvassa koronavappu netissä
  14. Anu Pentikin näyttely siirtyy kesälle 2021 – Muutoksia Turun museokeskuksen näyttelyohjelmistossa
  15. "Suurin ja karanteeniystävällisin opiskelijatapahtuma" – Turun Wappuradio tulee taas

Näytä lisää